Mustekala korealaisessa kastikkeessa

sunnuntai 13. elokuuta 2017


Korealaista baariruokaa: grillattuja mustekalaputkiloita, jotka kiiltävän, mehukkaan ja voimakkaan kastikkeen kera laitetaan keskelle pöytää. Sieltä koko baariseurue voi popsia herkullisia renkaita suuhunsa. En ole käynyt Koreassa, mutta idea tähän reseptiin tulee Maangchi-blogista.

https://www.maangchi.com/recipe/ojingeo-tonggui

Hän kyllä käytti kokonaisia mustekaloja ja silloin joutuu tietysti perkaamaan ja putsaamaan ne ensiksi. (Selkeitä kuvia prosessista hänen postauksessaan.) Se on hieman aikaavievää, mutta ei laisinkaan vaikeata. Nyt käytin valmiita pakastettuja mustekalaputkiloita (vatsapusseja itse asiassa), koska olin mukavuudenhaluinen. Makuelämys oli fantastinen - kastike oli täysi kymppi!

Ainekset:
noin 700-800 g isoja pakastettuja mustekalaputkiloita (löytyy aasialaisista kaupoista edulliseen hintaan)
2 hienonnettua valkosipulin kynttä
1/2-1 tl raastettua inkivääriä
3 rkl gochujangtahnaa (löytyy aasialaisista kaupoista ja muistakin)
3 rkl hunajaa
1tl soijaa
1-2 tl seesamiöljyä
1-2 tl seesaminsiemeniä
2 kevätsipulia renkaina
öljyä

1. Sulata mustekalarenkaat. Kuivaa tuubit kunnolla. Laita syömäpuikko mustekalojen molempien sivujen alle kun leikkaat 1 cmn viiltoja tuubin päällimmäiseen osaan. Sillä tavalla alapuoli säilyy ehjänä.

2. Tee kastike: Sekoita valkosipuli, inkivääri, gochujang, hunaja ja soija kulhossa. Sekoita hyvin, kunnes se on kermainen ja pehmeä.

3. Grillaa mustekalat grillipannulla keskilämmöllä pienessä öljytilkassa. Ensin viillelty puoli ylöspäin minuutin verran, kunnes alapuoli vaikuttaa jämäkältä ja läpikuultavalta. Käännä mustekalat ja sivele niitä kastikkeella ja grillaa noin 2 minuuttia. Jos putkilot käpristyvät, niin suorista ne pihtien avulla. Käännä taas ja sivele kastikkeella. Grillaa minuutin verran, kunnes kastike haihtuu hieman ja mustekalat ovat punaisia (kastikkeesta) ja kiiltäviä. Älä grillaa liikaa, sillä silloin mustekaloista tulee sitkeitä.

4. Nosta mustekalat pois pannusta ja siirrä isolle vadille, jonka olet peittänyt rucolalla tai salaatilla (suosittelen rucolaa). Koristele vihreillä sipulirenkailla ja lorauta päälle seesamiöljyä. Viimeistele seesaminsiemenillä.

5. Leikkaa tuubit renkaiksi sakseilla ja tarjoile viipymättä. Heti syömään!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti