Mehukkain paahtopaistini yrttiliemessä

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017


Vuonna 1987 naistenlehdestä leikattu resepti on kulkenut mukanani 30 vuotta. Helppo, takuuvarma, mehukas ja yrttinen paahtopaisti ei ole pettänyt kertaakaan.
Liha paistetaan maustamattomana alhaisessa lämpötilassa ja sen annetaan sitten maustua tuoksuvassa yrttikylvyssä, mieluummin yön yli. Voidaan tarjoilla esimerkiksi perunasalaatin, perunagratiinin, vihannesten, pastasalaatin, vihersalaatin tai hyvän maustetun majoneesin kera. Lihani tulee naapurimme luonnonlaitumilla kasvatetusta karjasta.
Tarvitset:
noin 1 1/2 kg paahtopaistia tai sisäpaistia
Yrttiliemi:
1 litra vettä
1/2 dl suolaa
1 paloiteltu keltainen sipuli tai 1/2-1 siivutettu purjosipuli (otan yleensä fifty-fifty)
2 puristettua valkosipulin kynttä (valkosipuliaddiktille enemmänkin)
1-2 rkl murskattuja valko-, rosé- ja mustapippureita
runsaasti tuoreita yrttejä, esimerkiksi basilikaa, timjamia, rosmariinia, salviaa ja rakuunaa tai 2-3 rkl kuivattua yrttisekoitusta, esimerkiksi Herbes de Provence
1-2 dl hienonnettua persiljaa



1. Puhdista liha ja laita se pieneen uuninkestävään vuokaan. Laita siihen paistomittari ja paista uunin alaosassaa 125 asteessa, kunnes mittari näyttää 60 astetta. Kuvassa ylhäällä on kaksi paahtopaistia, painoltaan 1 kilo kumpikin.
2. Keitä vesi suolalientä varten. Lisää suola, sipuli, valkosipuli, pippurit ja hienonnetut yrtit. Siirrä liha pieneen astiaan ja kaada päälle kylmä liemi. Anna maustua 4-5 tuntia, mieluummin kauemmin.
3. Nosta liha liemestä, kiedo folioon ja laita jääkaappiin tarjoiluhetkeen asti. Leikkaa lihasta ohuita siivuja ja koristele tuoreilla yrteillä. Suosittelen käyttämään leikkuukonetta niin saat helposti kauniita ohuita siivuja. Koristeluni jäi tällä kertaa puolitiehen, kun selkäni takana odotti lauma nälkäisiä nuoria.



Virkistävä aperitiivi maistuu erinomaiselta hulluna kukkivan kultasateen alla. Nauttikaa kesästä helpohkon ruoanlaiton ja hyvien ystävien seurassa !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti