HÄRÄNFILEERULLA TÄYTETTYNÄ PESTOLLA, PARMESAANILLA, PARMANKINKULLA JA SIENILLÄ

keskiviikko 30. marraskuuta 2016


Kun leikkaat auki tasapaksun fileepalan, täytät sen ja rullaat kokoon, saat näyttävän juhlaruoan. Paistamalla liharullaa uunissa maut levittyvät koko lihaan ja lopputuloksesta tulee kaiken lisäksi tosi kaunis ja herkullinen. Resepti tulee Allt om mat -lehdestä...olen tosin tehnyt pieniä muutoksia siihen. Voit tietysti täyttää liharullan omilla suosikkitäytteilläsi...kaikki on mahdollista! Lykkyä tykö... se on helpompaa kuin miltä näyttää!



Ainekset neljälle:

700 g häränfilettä
2 maustemittaa mustapippuria
50 g parmankinkkua, ohuita siivuja
0,5 dl pestoa
1 dl parmesanijuustoa, raastettu
(kuivattuja, liotettuja ja paistettuja herkkutatteja)
1 tlk suolaa
1 rkl voita paistamiseen

Poista lihan kalvot. Leikkaa pituussuunnassa viilto terävällä veitsellä ja levitä lihaa sitä mukaan kun leikkaat. Lihalevyn paksuuden pitäisi olla noin 1 1/2 cm. Leikkaa hallitusti ja varovasti. Kun olet valmis lihalevyn mittojen pitäisi olla noin 22 x 22 cm. Minulla oli fileepala, joka painoi noin kilon, joten siitä tuli hiukan isompi eikä niin tasainen, koska se oli alusta lähtien epätasainen.



Mausta liha pippurilla ja peitä parmankinkulla. Sivele pestoa kinkulle ja levitä sen jälkeen sienet, jos käytät niitä. Sen jälkeen parmesaniraaste. Rullaa lihalevy kokoon ja sido kutistetulla pumpulinarulla niin, että filee pysyy muodossaan paistamisen aikana. Näin pitkälle voit valmistaa päivän etukäteen. Mausta kauttaaltaan suolalla ja ruskista hyvin paistinpannussa. Siirrä uunivuokaan. Kiinnitä paistomittari  ja paista 200-asteisessa uunissa kunnes mittari näyttää 52 astetta. Laita rulla folioon, lämpötila nousee vielä muutaman asteen. Pidä liha lämpimänä sillä aikaa, kun valmistat punaviinikastikkeen.







Punaviinikastikkeeseen tarvitset:

1 dl punaviiniä
1 dl vettä
2 rkl vasikan fondia
hiukan Maizena suurustetta
2 rkl voita
2 maustemittaa suolaa
1 maustemitta mustapippuria


Kaada paistinpannuun punaviini, vesi ja vasikan fondi ja anna kiehahtaa. Suurusta Maizenalla ja keitä pari minuuttia. Vispaa siihen voi ja mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoile häränfilee noin kahden sentin paksuisina viipaleina lämpimiltä lautasilta. Valitsin lisukkeiksi perunamuusin, joka sisälsi paistettua sipulia ja voisulaa sekä haricots verts.




Assistentti laiskotteli sillä aikaa kun emäntä kokkasi...mutta kuten aina hän kyllä mielellään auttoi tiskien kanssa!

ESCARGOTS A LA BOURGUIGNONNE - VALKOSIPULIETANAT

sunnuntai 27. marraskuuta 2016


Valkosipulietanat ovat kuulunet meidän perheemme vakioruokiin siitä asti kun 3-vuotias poikamme ihastui niihin. Laivamatkalla Tukholmaan hän halusi syödä etanoita alku-, pää- ja jälkiruoaksi ja enhän minä voinut kieltää häntä. Henkilökuntaan hän teki lähtemättömän vaikutuksen ja jopa kokki itse tuli tervehtimään ja tarjoamaan bonusjätskiannoksen...mistä poikani ei kylläkään ollut kiinnostunut. Joskus nyt aikuisena hän on vinkannut ravintoloille, että ehkä niitten kannattaisi pyytää äidiltä resepti! Nykyään hän hallitsee itse valkosipulivoin tekemisen kaikki salat! Ja sitten reseptiin: valkosipulia ja suolaa pitää laittaa oman maun mukaan (maista tehdessäsi voin).


Kuuteen annokseen (à 6 kpl) tarvitset:
36 kpl etanoita, hyvin valutettuina ja kuivattuina
150 g voita
3 anjovisfilettä
2 silputtua salottisipulia
2 rkl silputtua persiljaa
4 valkosipulikynttä(enemmänkin voi laittaa), murskattuina
1 rkl konjakkia
(hienonnettua timjamia)
(suolaa)
(pippuria)
(hiukan sitruunamehua)



Notkista voi. Huuhtele anjovikset kylmässä vedessä niin että ylimääräinen suola häviää. Kuivaa talouspaperilla. Hienonna ne ja sekoita pehmeään voihin. Lisää sipuli, persilja, valkosipuli ja konjakki. Käytän itse aina timjamia, koska mielestäni se antaa kivan maun. Voit lisätä suolaa, pippuria ja sitruunamehua/valkoviiniä, jos siltä tuntuu. Laita valkosipulivoi jääkaappiin tunniksi niin että se jähmettyy. Laita etanat etanapannuihin ja annostele voita päälle. Laita pannut kuumaan uuniin, noin 225 astetta 8-10 minuutiksi kunnes etanat ovat saaneet väriä. Odota muutama minuutti (ovat kuumia, ole varovainen) ja tarjoile esimerkiksi maalaispatongin kanssa. Leipä imee kastikkeen. Namskis! Juomaksi sopii valko-, puna-, kuohuviini tai olut. Minähän valitsen täyteläisen punaviinin (kuten aina)! Bon appétit!






RAVINTOLA TAMPELLA TAMPERE

perjantai 25. marraskuuta 2016


Viime viikonloppuna tuli käytyä toisessa kodissani Tampereella...tiedossa oli tuttavan isot syntymäpäiväjuhlat ja wow mitkä juhlat ne olivatkaan! Ilta kului herkutellen, juhlien ja tanssien myöhään yöhön, joten sunnuntaina ruoanlaitto ei oikein napannut. Niinpä päätimme mennä syömään Ravintola Tampellaan.
Uuten ravintolaan, jota on suitsutettu paljon (Aamulehti mm.) ja joka sijaitsee Tampellan vanhassa kutomossa kosken partaalla. Erinomainen sijainti by the way. Ja mitä parasta:  SUNNUNTAINA AUKI  (14-22). Vanha tehdassali on isohko korkeine kattoineen ja tiiliseinineen. Moderni sisustus ja pehmeät maanläheiset värit tuovat miellyttävän tunnelman.




Menu oli mielenkiintoinen ja loppujen lopuksi päädyimme valitsemaan savuporoa kahdella tapaa, hiillostettua salottisipulia, palsternakkakreemiä, mustaherukkakastiketta ja tunturirieskaa yhtenä alkuruokana. Se oli sopivan kokoinen ja maut olivat tasapainossa toisiinsa. Ei valittamista...oikein hyvä.




Toisena alkuruokana meillä oli lohipastramia, pikkelöityä fenkolia ja ruohosipulivaahtokastiketta. Sekin oli onnistunut valinta fenkolin ystävälle.


Pääruoaksi en halunnut lihaa koska sitä oli tullut syötyä kaksi päivää peräkkäin. Kala-annokset eivät houkutelleet ja niitä olikin vain kaksi. Lopuksi valitsin vegeruoan, joka oli kvinoa-vuohenjuustopaistosta, grillattu kasvisvarras ja granaattiomena-jogurttikastiketta. Tämä annos sai melkein täyden kympin...kvinoaa olisi voitu maustaa jännittävämmällä tavalla. Iso annos.



Meidän ihanan ystävällinen ja ammattitaitoinen tarjoilijamme ehdotti miehelleni konepajan pippuripihviä, siis kotimainen härän sisäfileepihviä, konjakilla viimeisteltyä kolmen pippurin kastiketta ja rosmariinisuolalla maustettuja maalaislohkoperunoita. Mies tykkäsi kovasti makukombosta ja myös rosmariiniperunat saivat ylistystä osakseen.



Yleensä emme ole kiinnostuneita jälkiruoista, mutta selattuamme listaa läpi ja vilkuiltuamme naapuripöydän jälkkäreitä, päätimme kuitenkin tilata pari sellaista. Karpaloposset, kinuskia ja kristallisoitua valkosuklaata minulle kiitos. Miehelleni köyhiä ritareita, wanhan ajan vaniljajäätelöä ja mehustettua mansikkaa. Molemmat sopivan makeat ... eivätkä liian isoja.






Viinivalinta oli espanjalainen täyteläinen punaviini, joka oli erittäin hyvä.


Ravintola Tampella tarjoilee myöskin lounasta joka päivä. Suosittelen lämpimästi käyntiä tässä uudessa ravintolassa...hieno historiallinen miljöö, hyvää ruokaa ja iloisia ja osaavia tarjoilijoita. Täydellistä!

BROWNIE TAATELEILLA JA AVOKADOLLA

keskiviikko 23. marraskuuta 2016



Gluteeniton ja ihanasti terveellinen brownie. Sopii piristämään harmaata ja tylsää päivää. Sekoitat ainekset nopeasti monitoimikoneessa. Ei sisällä valkoista sokeria...makeus tulee taateleista ja hunajasta. Avokado tekee siitä mehukkaan. Ainoa haaste tämän brownien valmistamisessa on löytää täydellisen pehmeitä avokadoja! Resepti otettu Lantliv mat & vin lehdestä.


Ainekset:
150 g tummaa suklaata, 60%, murskattu (käytin 70%)
10 taatelia
1 kypsä avokado
3 rkl kookosöljyä
3 kananmunaa
2 dl mantelijauhoja
1/2 dl kaakaota
1 maustemitta suolaa

Avokadokuorrutus:
2 kypsää avokadoa
1/2 dl kaakaota
1/2 dl juoksevaa hunajaa (käytin 1/4 dl hunajaa ja 1/4 dl vaahterasiirappia)
1 rkl kookosöljyä



1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sulata suklaa vesihauteessa.
2. Poista kivet taateleista ja avokadosta. Laita taatelit ja avokado monitoimikoneeseen ja surauta yhdessä kookosöljyn kanssa taikinaksi. Lisää munat ja surauta kunnes kaikki on sekoittunut  tasaisesti. Lisää mantelijauho, kaakao ja suola ja anna koneen käydä hiukan lisää. Kaada lopuksi sekaan sulatettu suklaa ja sekoita taas hyvin.
3. Kastele ja purista kuivaksi leivinpaperi, joka sopii 21 x 29 cm uunivuokaan. Levitä se vuokaan. Kaada taikina vuokaan ja paista noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä kokonaan.





4. Kuorrutus: Poista kivet avokadoista ja sekoita muiden ainesten kanssa monitoimikoneessa. Sivele kuorrutus kakulle ja leikkaa paloiksi ja tarjoile.



KANABURGERIT AASIALAISITTAIN & HARISSABROCCOLINIA

sunnuntai 20. marraskuuta 2016


Aasialaista makuhammastani alkoi kolottamaan ja onneksi jääkaapissa oli kananjauhelihaa niin pääsin säveltämään mausteilla taas kerran. Kananliha on aika neutraalin makuista ja mielestäni se vaatii hiukan piristystä. Pihveistä tuli oikein onnistuneita: mehukkaita eikä laisinkaan kuivia. Hyvä kikka on valmistaa jonkinlainen kastike missä pihvit saavat muhia hetken.



Ainekset:
800 g kananjauhelihaa
2 tlk sitruunruohotahnaa
1 voimakas chili/sambal oelekia
1 iso kevätsipuli, silputtu
2 fermentoitua valkosipulikynttä/tavallinen raastettu valkosipuli
1 rkl seesamöljyä
3 rkl kalakastiketta
2 kananmunaa
2 rkl maissijauhoa
mustapippuria
pieni kourallinen thaibasilikaa, silputtu






Sekoita kaikki ainekset kulhossa. Anna levätä hetken niin maut sekoittuvat paremmin. Muotoile noin 10 isoa pihviä (tai  enemmän pieniä) ja paista kookos- tai rypsiöljyssä 10-15 minuuttia keskilämmöllä.





Kastikkeeseen tarvitset:
1 rkl currytahnaa (keltainen tai punainen)
4 rkl kookospulveria + noin 4 dl vettä/1 purkki kookosmaitoa
soijaa


Kuumenna currytahna pienessä öljymäärässä samassa paistinpannussa missä paistoit pihvit. Sekoita puulastalla niin saat maut irtoamaan. Varo, ettei pala pohjaan. Kaada kookosjauhe ja vesi tai purkillinen kookosmaitoa pannuun. Vatkaa hiukan kokoon. Mausta soijalla.
Siirrä valmiit pihvit kastikkeeseen ja valele muutaman minuutin ajan.




Tomi Björck (Huippukokki landella Tv-sarja) inspiroi broccolinilisukkeesen.

Siihen tarvitset:
2 pussia broccolinia
Harissatahnaa
auringonkukanöljyä
seesamiöljyä
seesamin siemeniä
soijaa

Sekoita  uunivuoassa 1/4 purkkia Harissatahnaa 1 dl:an auringonkukkaöljyä ja 2 ruokalusikkaan seesamiöljyä. Lisää siihen muutama rkl seesamin siemeniä ja soijaa oman maun mukaan. Lisää broccolinit ja sekoita kunnolla käsin niin että Harissasekoitus levittyy tasaisesti. Anna maustua 20 minuuttia. Paista 200-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia. Sekoita pari kertaa paiston aikana. Tarkista kypsyys veitsenkärjellä ... minä jätin ne hiukan al denteksi, mutta sehän on makuasia tietysti.





Kommentti: Pihveistä tuli sairaan hyviä. Kastike ja broccolini, joissa oli mukavasti potkua, täydensivät makusensaatiota. Kannatta testata tätä broccolinia...sillä on monta hyötyä: se kun on terveellinen, maukas, halpa ja kaunis!







Sitten muutama pyyntö kokilta ja assistentilta: Tulemme tosi iloisiksi kaikista kommenteista (kommenttikenttä alhaalla); sekä risut että ruusut vastaanotetaan. Kertokaa, jos olette valmistaneet jonkun blogireseptin ja mikä oli lopputulos. Parantamisehdotuksia ehkä? Ja ehdotuksia blogin sisältöön - siis minkälaisia reseptejä toivoisitte - saa myöskin antaa. Kuulemisiin!


BRIEJUUSTOTORTTU TAATELISIIRAPILLA

keskiviikko 16. marraskuuta 2016



Hyvän päivällisen kruunaa pieni jälkiruoka. Jos haluaa välttää sokeria ja vehnäjauhoja, tämä brietorttu sopii mainiosti. Briejuusto päällystetään pähkinöillä, siemenillä ja kuivatuilla hedelmillä; taatelisiirappia päälle ja uuniin. Taatelisiirappia löytyy hyvin varustetuista ruokakaupoista ja itämaisista ruokakaupoista. Itse käytin viikunabalsamicokastiketta ja hiukan enemmän hunajaa. Resepti on Ulrika Davidssonin käsialaa (Ulrikas Gotland).

1 kokonainen briejuusto, 500 g
1/2 dl taatelisiirappia/1/4 dl viikunabalsamicoa
5 kuivattua viikunaa
50 g kuivattuja karpaloita
1/2 dl kurpitsan siemeniä
1/2 dl mantelilastuja
1/2 dl saksanpähkinöitä
1 rkl juoksevaa hunajaa/2 rkl tai enemmän jos käytät viikunabalsamicoa
hieman sormisuolaa






Laita briejuusto uuninkestävälle vadille ja kaada taatelisiirappi päälle. Viipaloi viikunat ja sirottele yhdessä karpaloiden, kurpitsansiementen, mantelilastujen ja saksanpähkinöiden kera juustokiekon päälle. Lusikoi hunajaa päälle ja lopuksi hiukan sormisuolaa. Gratinoi 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Tarjoile keksien kanssa.


Tämä Amarone oli oiva pari lämpimälle juustolle...kiitos Turun Kauppahallin Alkon myyjälle joka suositteli tätä viiniä!

Ja iso kiitos assistentille joka auttoi tiskien kanssa!